Rihmasto

Näyttely / exhibition 2020

Sanni kiemurteli vaivaantuneena kun ehdotin tätä näyttelyä. Suostui kuitenkin.

Maisemamaalauksia ja kuvia maisemista piisaa. Yleensä ne ovat näköaloja, nojaavat perspektiivin, jota ei suinkaan keksinyt valokuvaaja, vaan renessanssi. Ollaan tietyssä pisteessä suhteessa maisemaan ja katsellaan sitä kaukaa. Ollaan selin ja ymmälläänkin, niinkuin Vaeltaja sumumeren yllä Caspar David Friedrichin maalauksessa, mutta kuitenkin irrallisia. Ihmisiä jylhän kauneuden äärellä.

Tykkään rakenteista, sanoo Sanni. Rakenteita voi tarkastella ulkopuolelta, viileästi ja etäältä, sekaantumatta niihin. Mutta Sanni sekaantuu.
Mitä hän näyttää on lähellä lapsuuden kokemusta maisemasta. Maisema alkoi kotioven kynnykseltä, siihen kompastui heti kun piha muuttui metsäksi. Siellä maisema napsahti kipeästi oksana naamaan ja naama tömähti turpeeseen kun tutulla polulla kohtasi yllättävän esteen päivän hämärtyessä.

Luonto ei ole ulkopuolellamme, emme ole siitä irrallamme. Mikä koskee luontoa koskee myös meitä. Rakenteemme muistuttaa metsää koska olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa kokonaisuutta. Kun saastutamme joen, saastutamme veren. Voimme kuvitella olevamme turvassa taloissamme mutta emme ole. Toista ei voi riistää silpomatta itseään.

Ja kuitenkin. On kieli. On mieli joka mielellänsä luokittelee. Tuoksi ja täksi. Sinuksi ja minuksi, muiksi ja meiksi, vieraaksi ja tutuksi, maisemaksi ja kulkijaksi. Tässä erotteluvimmassa katoaa yhteys ja ymmärrys. Onneksi on Sanni. Metsä on Sanni ja Sanni on metsä. Sannin ei katsele etäältä vaan on osa sitä kokonaisuutta jota kuvaa.

Sanni kutsui mukaan kuvataiteilija Sade Hiidenkarin, joka töissään käsittelee sidoksia ihmisten ja ympäristöjen välillä.

Näyttelyn kuraattori,
kuvataiteilija Pauliina Turakka-Purhonen

Sanni Seppo