Kultainen metsä

Puiden kansa, Sateenkaaren pää, Kultainen metsä ja muu metsäaiheinen yhteistyö Ritva Kovalaisen kanssa löytyy sivulta:

www.puidenkansa.net

 

Tree People, End of the Rainbow, Golden Forest and other collaborated works with Ritva Kovalainen in page:

www.puidenkansa.net

Rihmasto

RIHMASTO / 2020

Sanni kiemurteli vaivaantuneena kun ehdotin tätä näyttelyä. Suostui kuitenkin.

Maisemamaalauksia ja kuvia maisemista piisaa. Yleensä ne ovat näköaloja, nojaavatperspektiivin, jota ei suinkaan keksinyt valokuvaaja, vaan renessanssi. Ollaan tietyssäpisteessä suhteessa maisemaan ja katsellaan sitä kaukaa. Ollaan  selin ja ymmälläänkin, niinkuin Vaeltaja sumumeren yllä Caspar David Friedrichin maalauksessa, mutta kuitenkinirrallisia. Ihmisiä jylhän kauneuden äärellä.

Tykkään rakenteista, sanoo Sanni. Rakenteita voi tarkastella ulkopuolelta, viileästi jaetäältä, sekaantumatta niihin. Mutta Sanni sekaantuu.

Mitä hän näyttää on lähellä lapsuuden kokemusta maisemasta. Maisema alkoi kotiovenkynnykseltä, siihen kompastui heti kun piha muuttui metsäksi. Siellä

maisema napsahti kipeästi oksana naamaan ja naama tömähti turpeeseen kun tutullapolulla kohtasi yllättävän esteen päivän hämärtyessä.

Luonto ei ole ulkopuolellamme, emme ole siitä irrallamme. Mikä koskee luontoa koskeemyös meitä. Rakenteemme muistuttaa metsää koska olemme pohjimmiltamme yhtä jasamaa kokonaisuutta. Kun saastutamme joen, saastutamme veren. Voimme kuvitellaolevamme turvassa taloissamme mutta emme ole. Toista ei voi riistää silpomatta itseään.

Ja kuitenkin. On kieli. On mieli joka mielellänsä luokittelee. Tuoksi ja täksi. Sinuksi jaminuksi, muiksi ja meiksi, vieraaksi ja tutuksi, maisemaksi ja kulkijaksi. Tässäerotteluvimmassa katoaa yhteys ja ymmärrys. Onneksi on Sanni. Metsä on Sanni ja Sannion metsä. Sannin ei katsele etäältä vaan on osa sitä kokonaisuutta jota kuvaa.

Sanni kutsui mukaan kuvataiteilija Sade Hiidenkarin, joka töissään käsittelee sidoksiaihmisten ja ympäristöjen välillä.

Näyttelyn kuraattori,
kuvataiteilija Pauliina Turakka-Purhonen

Ajan jälki

AJAN JÄLKI / 2017

Aika tanssii  ja huojuttaa meitä.

Voi kuinka se pyörii, kiihtyy sen laukka!

Vasta äsken olit lapsi
ja nyt jo kumarassa kuljet.

Ei ei ei se ollut äskettäin,
aika kujeilee, kiusoittelee, saa meidät hätääntymään.
Eiliseen on jo pitkä matka.

Tiedän sen niinä hetkinä, jolloin palaamme mustalle lammelle
ja elämme samanaikaisesti muistoissa ja tulevassa.

On vain nyt,
koskaan ei ole muuta kuin nyt.

Paitsi mustalla lammella,
siellä meillä on samanaikaisesti kaikki ajat.

Pieni paratiisi

PIENI PARATIISI / 2017

Kaupungissa, sääntöjen ja aikataulujen viidakossa, monet kaipaavat paikkaa, jonka olemuksen voi itse määritellä ja arki on tavallisesta poikkeavaa; pientä villiä tilaa, jossa voi uppoutua omaan maailmaan, tuntea itsensä tarpeelliseksi, koskettaa multaa ja juurtua hetkeksi.
Tuollaisia paikkoja löytyy lähes kaikista kaupungeista. Joskus ne on luvattomina kätketty kaupungin sydämeen, toisinaan ne puikkelehtivat piilossa laitakaupungilla ja joskus hyväksyttyinä kaupunkien paraatipaikoilla. Olen kuvannut muutamaa aluetta Suomessa ja Virossa, viettänyt maukkaita hetkiä, ihailut luovuuden ja maan voimaa.

Kivinokka Helsingissä muotoutui sata vuotta sitten työväestön telttaretkisaaresta monimuotoiseksi virkistysalueeksi. Kesämajat ovat asukkaiden omistamia, mutta samalla paikka on kaikkien kaupunkilaisten keidas, jossa yleisen ja yksityisen rajapinta on häilyvä ja avoin. Kivinokassa yhteisöllisyys on virkeätä, mutta omaan mökkiinsä ja lempeään kaislikon suhinaan voi myös vetäytyä pakoon urbaanista sykkeestä.

Tiigiaed Tartossa perustettiin 1960-luvulla kasvimaiksi sähköyhtiön työntekijöille. Voimalinjojen alla olevalle joutomaalle ilmestyi viljelyksiä, joista saatiin tärkeää leivän jatketta perheelle. Joutomaa heräsi eloon. Nyt ovat hedelmäpuut kasvaneet suuriksi ja kasvimaiden lomaan ilmestynyt pieniä mökkejä. Häikäisevä kukkaloisto kertoo huolenpidosta, kauneuden kaipuusta ja viihtymisestä. Voimalinjojen hurinasta piittaamatta grillit kuumenevat kesäillassa.

Hiinalinn Tartossa syntyi kun kerrostalolähiössä asuvat lentotukikohdan venäläiset työntekijät kaipasivat omaa tupaa ja perunamaata. Alue muotoutui neljänkymmenen vuoden aikana villisti ja säätelemättä. Sitä kutsutaan Chinatowniksi tai venäläisten keskuudessa Sanghaiksi.
Epämääräisten aitojen taakse kätkeytyy yllättäviä maailmoja; jämptisti hoidettuja kasvimaita, saunakeitaita, mielikuvituksen villiä lentoa, historiaa ja elämäntarinoita. Suuri osa viljelijöistä puhuu vain venäjää asuttuaan Virossa neljäkymmentä vuotta. Viron itsenäistymisen jälkeen moni heistä on muukalaispassia kantavia isänmaattomia. Siksi tämä palanen maata, johon he ovat kasvaneet on erityisen merkityksellinen.
Hiinalinnaa uhkaa suunnitelma alueen päälle rakennettavasta tiestä.

A miniature paradise

Urban living can be full of rules and schedules, making many of us long for a place we can define ourselves. A place that takes our daily lives beyond the ordinary: a small, wild space we can lose ourselves in, feel needed, and sink our hands into the soil to find our roots.

Places like this can be found in almost every town and city. They may be hidden in the heart of the city, on its outskirts, or may even be visible in all their glory in prime locations. I have photographed a few of these areas in Finland and Estonia, having some wonderful experiences along the way and admiring the power of creativity and the earth.

Kivinokka in Helsinki was originally a camping site for workers, and has now become a recreational area for a wide variety of activities. The summer cottages are privately owned, but the place belongs to everyone. In Kivinokka, the borderline between public and private is blurred and open to flow in both directions. Kivinokka has an active community, but the private cottages and softly swaying rushes offer an escape from the urban bustle.

Tiigiaed in Tartu was founded in the 1960s as a vegetable patch for employees of an electricity company. The land below the power lines was reclaimed for cultivation, providing much-needed extra food for the families. The waste land came alive. The fruit trees have now grown tall, and little cottages stand between the vegetable patches. Flowers blossom, showing that people care about the place, and enjoy it and want to make it beautiful. On summer nights locals gather for a barbecue, not bothered by the humming of the overhead power lines.

Hiinalinn in Tartu was originally founded by Russian air base employeeswho lived in a block of flats in the suburbs and wanted land of their own. For forty years the area grew and evolved spontaneously and unregulated. The locals call it “Chinatown” in Estonian, and “Shanghai” in Russian. Behind the shady-looking fences are many pleasant surprises: carefully cultivated gardens, saunas, wild flights of the imagination and colourful history and life stories. Most of those who cultivate the land speak only Russian, despite having lived in Estonia for forty years. Since Estonia became independent, many of them carry a so-called alien’s passport, meaning they are are in effect stateless. This makes the piece of land they have tended themselves particularly important to them.

Hiinalinn is under threat of demolition due to road construction plans.

 

 

Minun Afrikkani – Rasisimin nousu ja tuho

MINUN AFRIKKANI – RASISMIN NOUSU JA TUHO / 1993

Minun Afrikkani – Rasisimin nousu ja tuho

Valokuvanäyttely vieraan kulttuurin kohtaamisen vaikeudesta. Materiaali on kuvattu Keniassa ja Tansaniassa.

My Africa: The rise and fall of racism

A photographic exhibition dealing with the difficulty of encountering an unfamiliar culture. The material was photographed in Kenya and Tanzania.

Valokuvanäyttely / exhibition 1993

Kuvat ja tekstit / photos and texts: Sanni Seppo

 

Väri kasvoillamme on vain

paperinohut kerros.

Sen takana on kaikki olennainen:

Arvoitus

The colour on our faces is only

a paper-thin layer.

Behind it is all that counts:

a mystery.

Puiden kansa

Puiden kansa, Sateenkaaren pää, Kultainen metsä ja muu metsäaiheinen yhteistyö Ritva Kovalaisen kanssa löytyy sivulta:

www.puidenkansa.net

 

Tree People, End of the Rainbow, Golden Forest and other collaborated works with Ritva Kovalainen in page:

www.puidenkansa.net

Unelmat ja ruosteinen arki

UNELMAT JA RUOSTEINEN ARKI / 1992

Kertomus ihmisistä, jotka teoillaan ja esimerkeillään vaikuttavat suomalaiseen yhteiskuntaan, sen arvoihin ja onnenkuviin.

DREAMS AND RUSTY REALITY

The book describes people who – through deed and example – are influencing Finnish society and its values and images of happiness.

Kirja ja valokuvanäyttely / Book and exhibition 1992

(Hartti Ahola, Jouko Lehtola, Matti Helariutta, Sanni Seppo)

Valokuvilla hiljaisuutta vastaan

VALOKUVILLA HILJAISUUTTA VASTAAN /

”Sinusta on varmaan jännittävää nähdä, miten me täällä pakolaisleireillä autiomaassa asumme. Sait kokea ja kuvata, ja nyt palaat takaisin. Minä puolestani jään tänne. Minulle tämä ei ole jännittävää. Mikään ei koskaan muutu.”

Mostafa, pakolaisleiri, Algeria

Saharan autiomaata Algerian lounaisosassa kutsutaan Paholaisen puutarhaksi. Siellä kesät ovat sietämättömän kuumia ja talvet hyytävän kylmiä. Hiekan keskellä, kohoavat länsisaharalaisten pakolaisleirit.

Länsisaharalaisille eli sahraweille alue oli ainoa turvapaikka, kun Marokon ja Mauritanian joukot valtasivat vuonna 1975 Espanjan siirtomaaherruudesta itsenäisyyteen pyrkineen Länsi-Saharan. Tilanne johti sotaan sahrawien vapautusrintama Polisarion ja valtaajien välille. Mauritania veti joukkonsa pois Länsi-Saharasta vuonna 1979 ja myöhemmin jopa tunnusti Saharan demokraattisen arabitasavallan. Vuosien sodan jälkeen aselepo solmittiin vuonna 1991 ja YK otti tehtäväkseen konfliktin rauhanomaisen ratkaisemisen kansanäänestyksen avulla.

Tehtävä on edelleen kesken. Marokko miehittää yhä Länsi-Saharaa. Sahrawit ovat eläneet pakolaisleirillä jo 40 vuotta. Taloudelliset intressit jarruttavat konfliktin ratkaisua. Rikkaat kalavedet ja runsaat fosfaattiesiintymät tekevät alueesta haluttavan. Muun muassa EU on solminut Marokon kanssa kalastussopimuksia vesille, jotka kuuluvat länsisaharalaisille. Miehitetyllä alueella eläviin sahraweihin kohdistuu jatkuvasti vakavia ihmisoikeusloukkauksia.

Against the Silence via Photography

‘I’m sure that for you it has been exciting to see this kind of life, how we live here in the refugee camps in the desert. You had the chance to experience and document it, and now you go back to your country while I stay here. For me, this is no longer exciting. Nothing ever changes.’  — Mostafa, from a refugee camp in Southern Algeria

The Sahara desert in the Southwestern part of Algeria is known as the Devil’s Garden. In this desert, summers are unbearably hot and winters are bitterly cold. Amidst the flatlands in the middle of the Saharan sands lie the Sahrawi refugee camps.

For refugees from Western Sahara, this region was the only possible place of shelter when Moroccan and Mauritanian forces invaded their homeland in 1975. Prior to this, Western Sahara had sought independence from Spanish colonial domination. War soon erupted, led by the Sahrawi liberation movement, known as the Polisario Front, against the occupiers. Mauritania withdrew all of its forces in 1979 and later proceeded to formally recognize the Sahrawi Arab Democratic Republic. After years of continuous war, a cease-fire was signed in 1991 under the auspices of the United Nations, which took on the task of resolving the conflict peacefully in the form of a settlement plan through a promised referendum.

However, the conflict remains unresolved. Morocco still occupies Western Sahara and the Sahrawis have been living in the refugee camps for 40 years. The rich fishing waters of Western Sahara and its abundant phosphate deposits make the area desirable. Economical interests hinder the solution of the conflict. The EU has signed fishing agreements with Morocco pertaining to the fishing areas that belong to Western Saharans. The Sahrawi who live in the occupied territory are continuously subjected to serious human rights violations.

Opetustauluja

OPETUSTAULUJA / 2012

Niksejä ja ohjeita kotiviljelyyn, sekä pohdintoja viljelyn eettisyydestä

Näyttely / Exhibition 2012

Valokuvat / Photos: Sanni Seppo

Tekstit / Texts: Auli Kilpeläinen