Pieni paratiisi

PIENI PARATIISI / 2017

Kaupungissa, sääntöjen ja aikataulujen viidakossa, monet kaipaavat paikkaa, jonka olemuksen voi itse määritellä ja arki on tavallisesta poikkeavaa; pientä villiä tilaa, jossa voi uppoutua omaan maailmaan, tuntea itsensä tarpeelliseksi, koskettaa multaa ja juurtua hetkeksi.
Tuollaisia paikkoja löytyy lähes kaikista kaupungeista. Joskus ne on luvattomina kätketty kaupungin sydämeen, toisinaan ne puikkelehtivat piilossa laitakaupungilla ja joskus hyväksyttyinä kaupunkien paraatipaikoilla. Olen kuvannut muutamaa aluetta Suomessa ja Virossa, viettänyt maukkaita hetkiä, ihailut luovuuden ja maan voimaa.

Kivinokka Helsingissä muotoutui sata vuotta sitten työväestön telttaretkisaaresta monimuotoiseksi virkistysalueeksi. Kesämajat ovat asukkaiden omistamia, mutta samalla paikka on kaikkien kaupunkilaisten keidas, jossa yleisen ja yksityisen rajapinta on häilyvä ja avoin. Kivinokassa yhteisöllisyys on virkeätä, mutta omaan mökkiinsä ja lempeään kaislikon suhinaan voi myös vetäytyä pakoon urbaanista sykkeestä.

Tiigiaed Tartossa perustettiin 1960-luvulla kasvimaiksi sähköyhtiön työntekijöille. Voimalinjojen alla olevalle joutomaalle ilmestyi viljelyksiä, joista saatiin tärkeää leivän jatketta perheelle. Joutomaa heräsi eloon. Nyt ovat hedelmäpuut kasvaneet suuriksi ja kasvimaiden lomaan ilmestynyt pieniä mökkejä. Häikäisevä kukkaloisto kertoo huolenpidosta, kauneuden kaipuusta ja viihtymisestä. Voimalinjojen hurinasta piittaamatta grillit kuumenevat kesäillassa.

Hiinalinn Tartossa syntyi kun kerrostalolähiössä asuvat lentotukikohdan venäläiset työntekijät kaipasivat omaa tupaa ja perunamaata. Alue muotoutui neljänkymmenen vuoden aikana villisti ja säätelemättä. Sitä kutsutaan Chinatowniksi tai venäläisten keskuudessa Sanghaiksi.
Epämääräisten aitojen taakse kätkeytyy yllättäviä maailmoja; jämptisti hoidettuja kasvimaita, saunakeitaita, mielikuvituksen villiä lentoa, historiaa ja elämäntarinoita. Suuri osa viljelijöistä puhuu vain venäjää asuttuaan Virossa neljäkymmentä vuotta. Viron itsenäistymisen jälkeen moni heistä on muukalaispassia kantavia isänmaattomia. Siksi tämä palanen maata, johon he ovat kasvaneet on erityisen merkityksellinen.
Hiinalinnaa uhkaa suunnitelma alueen päälle rakennettavasta tiestä.

A miniature paradise

Urban living can be full of rules and schedules, making many of us long for a place we can define ourselves. A place that takes our daily lives beyond the ordinary: a small, wild space we can lose ourselves in, feel needed, and sink our hands into the soil to find our roots.

Places like this can be found in almost every town and city. They may be hidden in the heart of the city, on its outskirts, or may even be visible in all their glory in prime locations. I have photographed a few of these areas in Finland and Estonia, having some wonderful experiences along the way and admiring the power of creativity and the earth.

Kivinokka in Helsinki was originally a camping site for workers, and has now become a recreational area for a wide variety of activities. The summer cottages are privately owned, but the place belongs to everyone. In Kivinokka, the borderline between public and private is blurred and open to flow in both directions. Kivinokka has an active community, but the private cottages and softly swaying rushes offer an escape from the urban bustle.

Tiigiaed in Tartu was founded in the 1960s as a vegetable patch for employees of an electricity company. The land below the power lines was reclaimed for cultivation, providing much-needed extra food for the families. The waste land came alive. The fruit trees have now grown tall, and little cottages stand between the vegetable patches. Flowers blossom, showing that people care about the place, and enjoy it and want to make it beautiful. On summer nights locals gather for a barbecue, not bothered by the humming of the overhead power lines.

Hiinalinn in Tartu was originally founded by Russian air base employeeswho lived in a block of flats in the suburbs and wanted land of their own. For forty years the area grew and evolved spontaneously and unregulated. The locals call it “Chinatown” in Estonian, and “Shanghai” in Russian. Behind the shady-looking fences are many pleasant surprises: carefully cultivated gardens, saunas, wild flights of the imagination and colourful history and life stories. Most of those who cultivate the land speak only Russian, despite having lived in Estonia for forty years. Since Estonia became independent, many of them carry a so-called alien’s passport, meaning they are are in effect stateless. This makes the piece of land they have tended themselves particularly important to them.

Hiinalinn is under threat of demolition due to road construction plans.